Kianto, Ilmari: KUHMON KULMILTA. Matkavälineinä postiauto – takatuuppari ja suutarin hevoset. Turistin tunnelmia raukoilta rajaseuduilta. Jyväskylä 1927.

Kaartisessa Kianto kertoo talon kaatumatautisesta pojasta ja Palovaarassa hän ehtii vielä jutella pojan isän, korpifisofi Juho Kyllösen kanssa.

Kivijärven erakosta on enemmän juttua:

Yhdessä Kivijärven saarista, Isosaaressa, kuuluu löytyvän ”rappasodan aikuisia hautoja”, ”tekohautoja”, ei luonnon, sillä ”multa on paltteelle luotu”, mutta kukaan ei ole koskaan pysähtynyt tutkimaan näitä salaperäisiä merkkipaikkoja, joista vanhan kansan hokema kertoo. (123.)

Kivijärvessä… asuu vanha paimenukko Jussi Heikura, joka arastelee ihmiskuntaa olematta silti erikoinen ihmisvihaaja. … Hän ei ole kesyttynyt edes asuinpaikkansa talonväkeen, vaan väistää heitäkin – asuskelee kesänsä, talvensa, metsissä siinä talon lähettyvillä. Makoilee ja ahertelee metsävalkialla, usein myös omatekemissään risumajoissa, jotka ovat perin kummalliset. Ukko on oudosti puettu: linnunnahkalakki, tuohipollot, tuohisäärystimet y.m.s. Pahoina pakkasöinä hän turvautuu talon pirttiin sikäli vain, että vasta yöllä pökäsee tupalämpymään ja kiipeää heti kiukaan kätköön maata. Ei milloinkaan päivällä hän pirtissä penkkiä painele kuten koko muu kansa Kainuussa. Kesällä hän jok’ikinen päivä paimentaa Kivijärven nautakarjaa, niin että on ihme, ettei karhu vihdoinkin ole ukkoa syönyt, sillä ukko on muuttunut yhdeksi osaksi karjaa ja äkkivieras tuskin erottaa erakkoa lehmistä, jos tämä vielä on nahkoihinkin kääritty… – Isoa rokkoa se sairasti nuorena, siitä se pää oli löyhtynyt… – On se puhunna mustalaisille, jotta oli se hänni tyttöjä riiaillut nuorra miessä – ja silloin hänet muka pilattiin. (126-128.)

Riihelästä on vain lyhyt maininta Kivijärvessä käynnin jälkeen:

Meillä ei ollut sopivia rahoja viime pysäkillä (Kivijärven talossa), siitä syystä heitämme kahvirahat Riihelään. Kassat korpimailla ovat yhteiset parin kilometrin alueella, kun naapurisopu vallitsee.

Sivakasta on vähän enemmän tarinaa:

Saavumme äärimmäiseen kuhmolaiseen taloon, Sivakkaan. Suurehko pirtti, rikkaanpuoleinen talo – koskapa kulkija saa satamarkkasensa rikotuksi. Eikö vain liene vuokkilainen asukas tässäkin – virkku isäntä… Sivakan pirtissä herätti huomiotamme erikoinen kalanpyydys, jota sanottiin kauhaseksi. Sillä kuului nostelevan syvyyksistä ahvenia ihveniä niin paljon kuin ilkesi ja kerkesi lappaa.